>

2010/11/29

Aurinko ei lämmitä eikä kuuta voi hakea

Aurinko ei lämmitä kaikissa tapauksissa,
eikä varsinkaan särkyneitä sydämiä.
Tähdet ovat vain pilkkuja.
Kuuta ei voi hakea taivaalta.
Sadetta käytetään suihkuna.
Ukkonen saa pelottamaan.
Pilvet saa synkistämään.
Helteet eivät poista menneitä aikoja.
Pakkanen aiheuttaa nettiriippuvuutta.
Linnunrata ei ole sitä, mitä se sana kertoo.
Toiveammatti ei ole enää vuosien kuluessa toiveammatti.

2010/11/18

Yksinäinen Mollamaija

Minä olen rikki revitty, pois heitetty, loppuun käytetty.
Mollamaija, jota lapsi ei enää tarvitse.

Makaan yksin katuojassa,
vailla toivoa paremmasta,
toivoa uudesta huomisesta.

Päältäni kävellään,
päälleni syljetään.

Mutta minäpä vain hymyilen,
sillä ommeltu suuni ei muuhun taivu.

En päästä ääntäkään,
huuleni ovat sinetöidyt.

Nappisilmäni tuijottavat pimeyteen mitään näkemättä.

Kuka vaivautuisi nostamaan minut ojasta,
ompelemaan repaleiset vaatteeni?

Minä olen vain lelu,
jolla leikitään hetken aikaa
ja lopuksi heitetään menemään.

Ainahan tilalle voi hankkia uuden
ja kauniimman leikkikalun,
kun minua ei enää tarvitse.

Minä olen rikki revitty,
pois heitetty,
loppuun käytetty.