>

2017/08/08




• IINA JÄI HENKIIN •

Tänään se oli Elina joka meiät herätti. ”Millainen ilta teillä oli takana?”, hän kysyi. ”Kröhömm... suht mielenkiintoinen. Iinalle ja kumppaneille taas maistui vettä vahvempaa...”, mä sanoin. Elina missasi melkein koko eilisillan, mutta jos totta puhutaan niin se oli ekan illan toistokappale – ilman sitä Annamari -mäkätysshowta. Samalla kuultiin myös hyviä uutisia, tänään meillä on toiseksi viimeinen kokonainen päivä tällä paikalla, ylihuomenna me vaihdetaan maisemia vihdoinkin. Mennään pariksi yöksi Budapestiin yöpymään. Me mennään hotelliin, András kotiin ja Eni Andrásin luokse. Eli toisin sanoen, meidän tiet vähän erkanee. Sitten yhtäkkiä kuuluu vihellystä. Meidän pitää mennä grillin luo.

Me saatiin voileipiä, limonadia ja joku epämääräinen paperinpala. Siinä ”paperinpalassa” tosin on tärkeää kerrottavaa. Huonolla käsialalla kirjoitettua tekstiä, mutta eikähän siitä selvää saa. Mutta se on varmaa, me joudumme lähtemään. Saatiin pyyntö ko Uljaana ja Kata lähettivät lähetteen poliisille. Miksei meille muille ole kerrottu tästä? Tavallaan olen vihainen heille, tavallaan en. Haluankin jo uimaan, mutten halua Unkarin tuomioistuimeen vaikka olisinkin todistajana. Tosin se on onneksi vain pieni mahdollisuus, mutta kaikesta huolimatta olemme tämän rannan viimeisiä ”asiakkaita”, jos arkeologeja ja rikostutkijoita sekä osaa meistä ei lasketa.

Uljaana ja Kata, olen erittäin tyytyväinen teille siitä että olitte tän suhteen tarkkasilmäisiä. No okei, Tinokin oli. Mutta mitä kaikkea olemme tästä reissusta oppineet? No ainakin sen, ettei kaikki rannat ole uimakelpoisia, vaikkei niissä sinilevää olekkaan”, Iina sanoi.

Olen kyllä nuorempana uinut karuimmassakin rannoissa, yhestäkin reissusta sain uintireissun aikana haavoja jalkaterään ja siinä samassa rannassa oli pallokaloja. Kiljuin ja sanoin äiskäl asiasta, jonka jälkee se sanoi että tänne myö ei ennää lähetännä. Koskaan”, Kata sanoi ja jatkoi sillä tavalla, että se lupaus on pitänyt.

 ”No, sul niitä kiellettyjä rantoja on sitten kaksi.”, Elina sanoi.

Itseasiassa niitä on paljon paljon enemmän, mutta niistä syistä tietävät lähimmät ihmiset ja blogini lukijat”, Kata vastasi Elinalle.

Ootko sä niitä Karjalan tyttöjä?”, Elina kysyi.

Itseasiassa kaksi mun lisäksi, Iina ja Tino”, Kata vastasi.

Miun mummo äiskän puolelta oli Karjalan kiertolaisia, pienenä tyttönä hänen vanhemmat sekä sisarukset hän mukaan lukuunottaen. Isomummo aikoinaan evakoitiin”, Tino jatkoi ja Kata näykkäisi siinä samalla.

Mun pappa äidin puolelta evakoitiin aikoinaan Petsamon piiristä”, Elina sanoi. Ja sitten olen minä, Miira, Eni, András ja Sarolta joita nämä evakkojutut ei kiinnosta. Vaikka onhan meilläkin taustalla sotaisia aikoja, kellähän ei niitä luurankoja taustalla olisi. ”Eni, tää ranta näyttää ihan kummalliselle, jos totta puhutaan”, Sarolta mietti. ”Vähän kivinen ja luinen se ehk...”, Eni jatkoi, kunnes yhtäkkiä alkoi tapahtumaan jotain odottamatonta.

Tänään meiän on lähettävä täältä. Tuli pyyntö korkeammalta taholta, tätä aluetta ovat monet muutkin valittaneet. Tää alue varmaankin poistetaan käytöstä. Monien mielenterveydet kiittävät ja kuittavat. Onneksi meillä on aikaa pakkailla tavarat, ylihuomiseen mennessä tän alueen on oltava tyhjillään. Silloin tosin oltaisiin muutenkin menty viimeistään, me kaivataankin jo kylpylöitä, joita Eni tulomatkalla meille hehkutti. Joten tiemme vie kohti Budapestiä ehkä jo tänä iltana, viimeistään kuitenkin huomenna.

Että sellaista pyyntöä. Ulkona on 30 astetta hellettä, joten me mennään viimeistä kertaa ilman leirikamppeita täältä. Kuitenkin Jemina, Iina, Tino ja András jäävät leirille pakkailemaan. Me muut mennään liikkeelle; Uljaana muuten alkaa voimaan huonosti. Meidän on mentävä jonnekin, jossa on ilmastointi. Muuten meidän päät räjähtää ja sitten ko juomatkin ovat yhtä lämpimiä ko ne teet, tai ”tsaikat” Uljaanaa lainaten, niin ei kyllä naurata. Vaikka ollaankin loman puolessavälissä, melkeinpä jo voiton puolella.

Rukouksiin on vastattu. Mulla on jäätävän kova jano ja meiän kaikki juotavat lähti jo eilisyönä joten kylille pyörähtäminen tekee gutaa”, Uljaana sanoi. Radiossa soi Devil Gate Drive, siitä me kaikki tykätään. Vielä paremmin hetkeen sopisi kyllä Highway to Hell, tosin parhaiten paluumatkalla sinne aarresaareen joka on pikemminkin aavesaari. Muutakin musaa on tosin kuultu. Sitten päästiin perille, mentiin kauppojen kautta rannalle viimeistä kertaa. ”Ennen ko lähdetään mainstream-turisteiksi, loikoillaan näillä turvallisille rannoille vikaa kertaa ja ollaan ko elämä olisi maailman ihaninta”, Sarolta sanoi.

Meillä on käsissä aika paljon. Pakkaamiset, shoppailut ja loikoilut. Onneksi juomat ja eväät ovat nyt saatuna... ja olisi ihaninta jos tää nelikko pakkaisi meidänkin tavaroita kokoon, koska mä en ainakaan jaksaisi pakata pätikän vertaakaan”, Kata vastasi.

Samaan aikaan leirillä Iinalla, Andrásilla ja Tinolla on suunnitelma joka odottaa Jeminan hyväksyntää. ”Jemina, nyt kun olisi aikaa, sopiiko että pakattaisiin mökki alkuperäiseen kuntoon”, Iina kysyi ja patisti porukan miehiä soittamaan ns. ”rantaväelle” – ja jännä kyllä tottelivat. Nyt ei auta muuta ko odottaa niitä retkiläisiä, ehkä voisi vaikka viedä jo tavaroita autoon... no, viedään meidän omia tavaroita, retkiläiset ottakoon omansa ko ilmestyvät... Jemina ja porukan äijäporukka Iina seuranaan nyt näkivät aivan kaiken. Rannalla nimittäin on ilmestynyt yön aikana jotain epäilyttävää, ja jos yksikään meistä menee nyt sinne niin se kyllä on uhkarohkea. Ihan ko se ei olisi jo... tää todellakin on Unkarin karmaisevin ranta ikinä!

Ellei jopa koko Euroopan, kenties.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti