>

2017/12/22



Jouluaattoaamu keskellä ei-mitään.
Lunta on maassa, sitähän on ollut jo kuukausien päivät.

Tsajut ja puurot ovat jo pöydässä, mantelia ei ole kellään koska niitä saa vain isoissa pusseissa ja mitä niillä sadoilla muilla tekee jos vaan muutamia mokomia käytetään per vuosi. Me, joita on seiskan kopla – neljä poikaa ja kolme tyttöä, vaan keskitytään aivan muihin mokomiin. Vaikka keittiö on paikka missä syödään ja vaikka pöytä on hienosti katettu, niin kukaan meistä ei ole motivoitunut kattauksesta joten se leikki jäi väliin. Äitee siitä vaan motkottaa mutta onneks se nukkuu vielä Ruususen unta... 

Me hereillä olevat katotaan kuumalinjojen loppua. Serkkutyttö Saana soitti sinne jossain vaiheessa. Hän on 10-vuotias ja asuu siinä vähän etelämpänä. Puolen tunnin päästä alkaa Lumiukko, sitä odotellessa. 

Lumiukko voimaannutti meiät totaalisesti. 
Sitten yhtäkkiä, kaikki se loppui.

”Tuolla etelässähä sitä vaan marssitaan solttujen tahtiin, niistä ei saa rauhaa edes joulun alla”, iskä sanoi. Äiti se vaan kutoo uutta sukkaparia, tiedä sitten kenelle. Mutta me tässä vaan ollaan puhelinten ääressä, se vaan että netti kulkee täällä huonosti. Mutta soltut marssii siellä telkan toisessa päässä ja se on pääasia. 

Mikäs tässä. ”Mie tästä meen tekkee ruuat panostuskuntoon”, Elina sanoi. Samaan aikaan mie, Vasko, Riiko, Saveli ja Uljaana – teimme kaikkemme provosoidaakseen muuta naisväkeä. Elina on keskittynyt ruokaosastoon, äitee vaan kutoo ja kattoo telkkaa sekä Niina – no, mitä se tekee? Makaa vaan sohvalla eikä tee mitään. Kuka hitto sitten tietää onko lahjat edes paketoitu? No Niina tietenkin...

Mitäs hittoa teette siellä?”, huudettiin. Kuulostaa vähän Elinalta, joka teki ruokaa. Sotahuuto tais mennä perille, selvä merkki siitä. Isi tuli takaisin sisälle koirien kusetusreissultaan... joo, sinne meni viimeinenkin paikka sohvalta. Mie, Niina, mutsi ja nyt faija. Mikäs tässä.

Joulupukki ei ilmesty tänäkään vuonna muuten ko tilauksesta. Kuka sanoi että on vain yksi Joulupukki? Ei meistä kukaan ainakaan. Maailmassa on miljardeja lapsia, joista suurin osa eivät rahallisista puutteista johtuen saa tänäkään vuonna saa lahjan lahjoja. Ei ne mokomat edes tiedä Joulupukista eikä talvesta mitään.

Elina yritti selittää mulle ja Savelille jotain – mutta turhaan. Yritän välttää jouluähkyn, koska Niina ja Uljaana tietävät mitä käy jos syön liikaa. Ei mulla ole ns. ”pohjatonta mahalaukkua” toisin ko eräillä. Miks tehdä jouluna niin paljon ruokaa että ähkyyn pitäis tulla... ihminen ei ole elefantti tai hevonen joka voi syödä kymmenien kilojen edestä per päivä. 

Useita tunteja syömistä, rupattelua ja lahjojen avaamista.
Ei. Vois. Vähempää. Kiinnostaa.

Itte menen Savelin, Vaskon ja Uljaanan kanssa TV:n ääreen, sieltä tulee kohta puoliin Samu Sirkan joulutervehdys. Kunpa mutsi ei huomais tätä, se haluais että syödään pöydän ääressä. No, hienot juhlat ja pöytätavat eivät ole meitä varten...

Mari. Jos mutsi mäkättää sulle tästä, esitä kuuroa ja näytä arskat päässä voitonmerkkiä. Se tuo ainakin hyvän vaikutelman ainakin meiän piireissä”, Vasko sanoi ja toteaa samalla että ne lahjat voidaan avata myöhemminkin...

Meikataan Marppa ja Ulppa miehiksi niin kaikki kuittaa tänkin jutun pojat on poikia- huuhaalla. Se toimii, kerran väitimme että tytöt meni ajelulle ja tilalle tuli miespuoliset kloonit. Toimii”, Saveli jatkoi.

Jos pojat on poikia niin miksi on sitten niitä tunteellisia poikia?” Vasko kysyi.

”Tai meitä vahvoja naisia jotka jaksaisivat nostaa esim. sut maasta, puhumatta niistä jotka kanniskelevat monta kiloa tavaraa ilman kitinää”, jatkoin pistäen Vasko reppuselkään.

Ettei vaan olisi Vaskon laskun aika ettei Marpalle käy huonosti”, Uljaana totesi.

Sitten tulee perheen aikuisväki. Jos nyt olisi tavanomainen arkipäivä, toosasta tulisi parastaikaa Salkkarit. Tiiätte varmasti etten niistä pidä.

Joululahjojen avaamisten aika. Tonttutyttö Niina tulee kahden joulupussin kanssa, eli toisinsanottuna jälleen kerran saatiin huomata että joulupukki on vain satua. Satua. Mutta niinhän oikeastaan kaikki on satua tai oikeastaan sadunomaista. Mutta sellaisenhan joulun pitäiskin olla.

Ois kyllä kiva jos paketeista paljastuisi muutakin ko niitä villasukkia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti