5. VIIMEISET HETKET LEIRILLÄ

Leirillä kärvistellään pelkästään kuumuudessa kera jo lämmenneiden limonadejen, ruuat ovat suurimmaksi osaksi jo syöty. ”Iina! Milloin nää kiertolaiset palaavat tänne, edes tavaroita hakemaan”, Jemina kysyi. Jemina kysyi sitä ennen tätä samaa kysymystä Andrásilta ja Tinolta, mutta kummaltakaan ei herunut vastausta. Ja niin siinä arvattiinkin, Iinakaan ei tiedä. Tinon ja Andrásin puhelimista loppui virrat, joten Iina on viimeinen toivo. Iina ei ole juurikaan käyttänyt puhelintaan, mutta hän ei usko että senkään puhelinta saa enää päälle. Ollaanhan täällä oltu jo muutaman päivän ajan eikä täällä oo kunnon sähköpistokkeita. Kukaan ei tiiä mitä tehdä, joten heillä ei ole muuta vaihtoehtoa ko mennä vähäksi aikaa siestaan – ihan niin ko Espanjassa, jossa Tino kävi perheensä kanssa lapsena. Tai András silloin hänen ensimmäisen tyttöystävänsä kanssa, jonka kanssa tuli välirikko noin vuosi kaks myöhemmin.

Sillä välin sillä paremmalla rannalla Eni ja kumppanit saivat vastikään lounasta. Ranskalaisia ja rullapullia, kera kylmien limonadejen. Jännä juttu, me saatiin se suurin pöytä. Muut pöydät sopi lähinnä niille pariskunnille, tai kahden mukulan lapsiperheille.  ”Eni, tää kuulostaa hyvältä. Mitäköhän musaa tää on?”, kysyin.

Jouluaattoaamu keskellä ei-mitään.
Lunta on maassa, sitähän on ollut jo kuukausien päivät.

Tsajut ja puurot ovat jo pöydässä, mantelia ei ole kellään koska niitä saa vain isoissa pusseissa ja mitä niillä sadoilla muilla tekee jos vaan muutamia mokomia käytetään per vuosi. Me, joita on seiskan kopla – neljä poikaa ja kolme tyttöä, vaan keskitytään aivan muihin mokomiin. Vaikka keittiö on paikka missä syödään ja vaikka pöytä on hienosti katettu, niin kukaan meistä ei ole motivoitunut kattauksesta joten se leikki jäi väliin. Äitee siitä vaan motkottaa mutta onneks se nukkuu vielä Ruususen unta... 

Me hereillä olevat katotaan kuumalinjojen loppua. Serkkutyttö Saana soitti sinne jossain vaiheessa. Hän on 10-vuotias ja asuu siinä vähän etelämpänä. Puolen tunnin päästä alkaa Lumiukko, sitä odotellessa. 

Tämä mateleva maanantai

x tehty vuonna 2014, jatkoa tulee jos inspoa riittää x

Olipa kerran synkkä maanantainen ilta itähelsinkiläisessä lähiössä. Siellä oli vähintään yhtä synkkä elementtikerrostalo. Siellä asuvat mm. Mertsi, Aila, Mirette ja Mirella. Tällä hetkellä Mertsin ja Ailan kanssa on Satu ja Sonja. Ja tämä tarina alkakoon siitä, kuinka Mertsi sai kuulla, kuinka neitimäinen hän on Aleksin mielestä.

• IINA JÄI HENKIIN •

Tänään se oli Elina joka meiät herätti. ”Millainen ilta teillä oli takana?”, hän kysyi. ”Kröhömm... suht mielenkiintoinen. Iinalle ja kumppaneille taas maistui vettä vahvempaa...”, mä sanoin. Elina missasi melkein koko eilisillan, mutta jos totta puhutaan niin se oli ekan illan toistokappale – ilman sitä Annamari -mäkätysshowta. Samalla kuultiin myös hyviä uutisia, tänään meillä on toiseksi viimeinen kokonainen päivä tällä paikalla, ylihuomenna me vaihdetaan maisemia vihdoinkin. Mennään pariksi yöksi Budapestiin yöpymään. Me mennään hotelliin, András kotiin ja Eni Andrásin luokse. Eli toisin sanoen, meidän tiet vähän erkanee. Sitten yhtäkkiä kuuluu vihellystä. Meidän pitää mennä grillin luo.

Me saatiin voileipiä, limonadia ja joku epämääräinen paperinpala. Siinä ”paperinpalassa” tosin on tärkeää kerrottavaa. Huonolla käsialalla kirjoitettua tekstiä, mutta eikähän siitä selvää saa. Mutta se on varmaa, me joudumme lähtemään. Saatiin pyyntö ko Uljaana ja Kata lähettivät lähetteen poliisille. Miksei meille muille ole kerrottu tästä? Tavallaan olen vihainen heille, tavallaan en. Haluankin jo uimaan, mutten halua Unkarin tuomioistuimeen vaikka olisinkin todistajana. Tosin se on onneksi vain pieni mahdollisuus, mutta kaikesta huolimatta olemme tämän rannan viimeisiä ”asiakkaita”, jos arkeologeja ja rikostutkijoita sekä osaa meistä ei lasketa.

”Uljaana ja Kata, olen erittäin tyytyväinen teille siitä että olitte tän suhteen tarkkasilmäisiä. No okei, Tinokin oli. Mutta mitä kaikkea olemme tästä reissusta oppineet? No ainakin sen, ettei kaikki rannat ole uimakelpoisia, vaikkei niissä sinilevää olekkaan”, Iina sanoi.

”Olen kyllä nuorempana uinut karuimmassakin rannoissa, yhestäkin reissusta sain uintireissun aikana haavoja jalkaterään ja siinä samassa rannassa oli pallokaloja. Kiljuin ja sanoin äiskäl asiasta, jonka jälkee se sanoi että tänne myö ei ennää lähetännä. Koskaan”, Kata sanoi ja jatkoi sillä tavalla, että se lupaus on pitänyt.

 ”No, sul niitä kiellettyjä rantoja on sitten kaksi.”, Elina sanoi.

Viimeinen päivä koulussa, jengiä lähtee lomalle. Olisi viimeinen mahdollisuus nähdä hänet. Niin, hänet. Tyttöjä kamalissa mekoissa, poikia puvuissa. Ja sitten olin minä joka olin vaaleenpunaisessa keijuasussa ja risaisessa kissahupparissa kera rikkinäisten sukkisten ja vaaleenpunaisten Dr. Martens -kenkien kanssa. No, olen aina se outolintu. Joka kerta. On aika mennä saliin, ovet aukesi. Minä ja muut ysiluokkalaiset saatiin etuoikeus eturiveihin esiintyjien kanssa. Mä olen molempia, niin on hänkin. Mutta miksi lava on puoliksi suljettu? Juontaja tuli lavalle hössöttämään jotain että ensimmäiseksi on puheita. Tylsiä puheita. Olin nukahtamisillani, en ole mikään aamuihminen. Vasta opettajani herätti mut sanoen kuiskaten ”Nyt on teidän vuoro”. Mä menin kiltisti muiden kanssa pukukoppiin. Lavalla esiintyi rokkibändi Mr. Aslak & Wounded Knee Family Pride laulamassa omia versioita mm. Nirvanan ja AC/DC:n biiseistä... siis oikeesti...

3. VOITOLLA YÖHÖN

Muutaman tunnin päästä Eni seuruineen palasivat takaisin kaupungilta. Pienen levon jälkeen pistettiin grilli taas tuliksi, ruokalistalla on täytettyjä paprikoita, lángos-lättyjä ja jälkiruoaksi. Iinakin palasi ns. ”ihmisten ilmoille” Katan kanssa. ”On siinäkin sisukas unkaritar”, Uljaana sanoi osoittaen Kataa. ”Hän on. Hän jos ketä on käynyt elämän kovan koulun”, Eni sanoi. ”Ja sie oot hyvä kokki”, Uljaana jatkoi. Iinan ja Katan istuttua paikalle Jeminalla on asiaa liittyen Annamariin. ”Juttelin Ellille Annasta ja kun katottiin kiveä tarkemmin, niin tultiin siihen lopputulokseen että Anna on asunut ainakin osan elämästään täällä”, hän sanoi. Katan mietittyä hetken asiaa ensimmäiset paprikat alkoivat olemaan valmiita. ”Mie melkein tein tänään Annamarit. Epäilen että hän eksyi tänne ja katosi mystisesti sivistyksestä”, Kata sanoi. ”Oisit soittanut mulle!”, Eni sanoi. Joo-o, ehkä pitäisi vaihtaa lähipäivinä majoituspaikka ko puheenaiheet lipsahtavat liian usein Annamariin. Ymmärrän kyllä että se keissi täytyy selvittää, mutta siinä on mutta.

2. TOINEN PÄIVÄ JA DARRANTAI

”Jó reggelt, hyvää huomenta!”, sanoi Sarolta kukkokiekuulla varustettuna. Minä heräsin, olinhan hänen telttanaapurinsa. Uljaana, Elina ja muut nukkuivat vielä sikeästi vaikka kello on jo yli kymmenen. Noita eräitä ymmärtääkin, ovathan ne juoneet vahvojakin juomia edellisyönä. No, minä ja Sarolta päätettiin kaivaa pelikassista Uno-kortit esille, olihan Uno meidän molempien lempipeli. Sarolta otti samalla omat aamulääkkeensä ja antoi mulle juustopasteijoita, Nutellaa ja limonadia. Tästäkin on tulossa lämmin päivä, niin ko kaikista koska nythän on heinäkuinen päivä suht lämpimässä maassa.

Sinulle, Salla

Jos olet kyllästynyt kännykällä leikkimiseen ja hyllylläsi on pölyttyviä kirjoja, ota musta tussi (ei liian vahvaa) ja tee siitä sun novellistasi/romaanistasi/dekkarista ihan mistä lienee omaa silmääsi miellyttävä teos.

Mun orjuutettu on Merja Otavan Puzzle. Tällaiselle boheemille vintagehyypiölle just hyvä käsiteltävä. Jatkan tota projektia kyllä aina metrossa, junissa, Tyttiksellä - siksi tämä juttu on kai luotukin.

Vuosi 2025

Joulukuinen iltapäivä keskustassa. Minä hyräilen metrossa biisejä mitä ei perus mattimeikäläinen tajua. Sitten viereeni tuli yksi tyttö, joka tunnisti kappaleen. "Ootko säkin kotoisin...", hän aloitti. Mä kiusaantuneena olin vaan että "...olen vaan kiinnostunut teidän kulttuuristanne." "Mitä erikoista mun kulttuurissani ja tavoissa on... ja muuten, nimeni on Hanna", hän jatkoi.

1; ENSIMMÄINEN PÄIVÄ LEIRILLÄ

Elettiin ihanaa kesäpäivää. Mä, Eni, Iina ja Uljaana löydettiin toisemme. Ei tunneta toisiamme kunnolla entuudestaan, joten aluksi tehtiin tutustumisleikki. Me ollaan matkalla kohti rantaa, kuunnellaan boomboxista pikkusiskoni Miiran pyynnöstä Smurffeja, tarkemmin sanottuna Smurffirantaa joka oli aika ajankohtaisia sillä hetkellä, vaikka niissä lähinnä smurffattiin. Muitakin ranta-aiheisia popitettiin aivan kybällä. Toisessa autossa olivat Andras, Kata, Elina, Tino, Sarolta ja Jemina. Kaikki menivät normaaliin tapaan, kunnes sitten tapahtui ihmeitä.

Aarresaaressa // esittely

on tarina, jota aloitin tekemään kevään tuntumassa. Teemana on mm. matkustaminen keskellä ei-mitään siellä jossain päin Keski- ja Etelä-Euroopan välillä, jossa on kotoisin puoleksi kirjoittajan sukujuuret. Tarina alkoi mun unesta, jonka näin keväällä. Ja alla olevasta biisistä.

Kertoja voi samaistua kirjoittajaan, vaan nimet, ikä ja etnisyys ovat erit. Kertoja on 18-vuotias.

 ENI  ja 

 ANDRÁS  

ovat sisarpuolia ja heillä on sama äiti. Toinen on asunut Suomessa lapsesta asti, toinen syntyi puolestaan Enin muuton jälkeen. Molemmat ovat kuskirooleissa, koska he ovat ainoat porukasta, joilla on ajokortti. Eni on 36 -, András 28 vuotta vanha.

 KATA  ja 

 TINO 

ovat sisaruksia. Heidän äiti on omasta yhteisöstä eronnut kaaleen nainen, heidän isä puolestaan on kotoisin samasta maasta ko edellä mainitut Eni ja András. He ovat 21- ja 19-vuotiaat.

 SAROLTA 

on Katan ja Tinon serkku. Sarolta elelee samassa leirillä ko edellämainitut kertojaa lukuunottamatta. Hänen sukujuuret voinee jo nimestä päätellä. Ikää hällä on 20 vuotta.

 ELINA  ja 

 ULJAANA 

ovat kaveruksia. He ovat kolttataustaisia, toinen on Inarista, toinen Rovaniemeltä. Molemmat ovat 17-vuotiaita.

 JEMINA  

on Andrásin ohella ainut, joka ei asu Suomessa. Jeminan äiti muutti nimittäin hänen ja hänen siskonsa kanssa Kroatiaan, ko Jemina oli pieni. Tänään hän on 18-vuotias.

 IINA 

on herkkäsieluinen tyttö, joka tykkää kaikesta huolimatta myös revitellä ja interreilata. Iina on yli 20-vuotias.

 MIIRA  

on kertojan pikkusisko. Hän on 8-vuotias.

Lisää henkilöiden luonteesta selviää, ko sukellat tarinan pariin ensi viikolla. 

Kattotytöt

Istun katon päällä. Sateessa, tietämättömänä mistään mitään. Onneksi se katto on suht tasainen, eikä kukaan huomaa sitä ko olen siellä. Eikä siellä ole muuta mun lisäksi oo ko sinä. 

"Darja, mä kelasin yhtä juttua. Hypätään yhdessä täältä alas.", sanoin.

- "Ei käy, en halua ottaa sitä riskiä että ollaan kusessa vain siksi että ollaan tässä juuri nyt. Enkä haluaisi pilata jalkojani, ne ovat jo suht heikot.", Darja sanoi.

Totta. Ei ollut fiksusti ajateltu. Mutta emmä tänne haluaisi jäädäkkään, mua paleltaa. Pelottaa että ollaan molemmat kipijöinä huomenna.

"Tuol on nää tikapuut. Ryömitään sinne, ei sinne hypätä. Sinne mie ainakin meen. Entä sie?", Darja sanoi.

"Mitäs jos liukastut, mä en ehkä uskalla...", sanoin.

"Ai, et sitte kehtaa?", Darja sanoi ja muutin mieleni.

Mentiin yhdessä sinne. Darja meni ekana, mä perässä. Että täällä osaakin olla kylmä. Siellä nythän on marraskuu. Tai kaamoskuu, niin ko Darjan esi-isien äidinkielellä.

Että tällainen selviytymistarina. Ai niin ja Darjan kaverin eli tarinan kertojan nimi on Anmari.